tiistai 17. tammikuuta 2023

Kotia vailla

 https://pehkot.haukotus.net/show_litter.php?litterid=1890

Niin Maunon kuin Santunkin pojat voivat olla vapaana harrastaviin koteihin.

Ota rohkeasti yhteyttä! 0456760511

maanantai 2. marraskuuta 2020

Kootut selitykset

 Blogi on saanut olla rauhassa lähes kolme vuotta. Muutama postaus oli -18, kun Veeralla oli pennut. Koen olevani selityksen velkaa.


Kolme vuotta sitten sairastuin syöpään ja ensimmäinen hoito oli joulukuun alussa ja viimeinen juhannusviikolla -18. Samalla syntyivät Veeran ja Pablon pennut. Pentujen jälkeen tehtiin vielä yksi leikkaus ja sen jälkeen menin kokeilemaan vuoden jälkeen töihinpaluuta. Viikossa huomasin, ettei minusta ollut enää heittelemään elintarvikesäkkejä koneeseen ja samaa määrää valmiita pusseja laatikoihin ja lavalle.

Työterveyden ja eläkevakuutusyhtiö ELOn kautta sain itselleni työkykyvalmentajan. Tapaamisissa kartoitettiin osaamistani, haluamistani ja työkykyäni. Lähettelin normi hakemuksia työpaikkoihin sekä kyselin työkokeilupaikkoja. Mikään ei toiminut.  Tuskailin tilannettani sosiaalisessa mediassa. Heittäydyin heikoksi ja sain apua. 

Pääsin työkokeiluun entiseen työpaikkaani, jossa olin Espoossa ollut n 6 vuotta sitten. Tehtiin 2 3 kk:n sopimusta ja totesin, etten pysty kuin n puoleen normaalista työajasta. Hakemus ELOon ja heti ekalla tuli 50% työkyvyttömyyseläke. Samaan syssyyn kirjoitin työsopimuksen samaan fimaan.

Muutoksia tuli paljon vuoden aikana. Ajattelin, etten halua olla mukana enää näissä projekteissa toistaiseksi. Sanoin itseni irti vaikka se ei meinannut pääni sisälle sopiakaan. koska työnantajalle pitää olla lojaali.

Sain uuden työpaikan Infinited Fiber Companysta ja nyt saan taas kehittää kuidun valmistusta laboratorion keinoin <3


Koska tänä vuonna korona on tehnyt tepposet, niin tulostavoitteista jäätin jonkin verran. Ensi vuoden tavoitteet: Mauno näyttelyyn ja luustokuvat, Seelalle vähintään H näyttelystä ja jokunen agisert ja sm-kisat. Santulle viimeinen agisert, sm-kisat ja eläköityminen agista. Callelle jokunen tokotulos. Mä ajattelin itsekin kuntoutua sen verran, että josko jokunen toko tai rallykisa.


torstai 12. heinäkuuta 2018

Sirutuksilla

Tänään poikettiin ekalla autoajelulla kylällä eläinlääkäri Piiroisen vastaanotolla hakemassa sirut ja toteamassa, että tervettä sakkia. Ei ollut häntämutkia, ei napatyriä vaikka Veera ihan itse ne kalvot ja napanuorat katkoi. Tykkään kyllä omatoimisista koirista, mutta ihan vähän olisi ollut kiva kontrolloida synnytystä ja jälkeisten syöntiä.

Suurin yllätys oli se, että pojalla jo kivekset laskeutuneet.

Samalla reissulla poikettiin hakemassa M&M -kaupasta pentupaketit. Nyt on reput valmiina uusiin koteihin.


tiistai 10. heinäkuuta 2018

Nimiä ja kuvia

Kuvia 4vkon 2pvän iässä
09.07.2018 pentuja kävi kuvaamassa Kaisa Porri. Iso kiitos Kaisalle.
Pennuille on valikoitunut nimet s-kirjaimella. Poika on Soldier of Fortune. Tytöt Salisbury, Say Mama, Sad but True ja Still Loving You. Enkelien tuntemaan sai nimekseen Stairway to Heaven.

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Madotuspäivä

Tänään pennut saavuttivat iän 2 vkoa 2pvää ja tytöillä 1 kg painossa puhki ja pikkupoikakin painoi 750g. Paino oli oikein oiva madotukseen Flubenolilla ja aikuiset saivat myös omat pillerinsä.
Sari poikkesi kanssa katsomassa Veeraa ja pentuja.
Raahattiin sitten pennut pihalle.



torstai 21. kesäkuuta 2018

Yksi on joukosta poissa

Tänään jouduin viemään yhden pennun eläinlääkäriin, sillä sen paino ei noussut toivotulla tavalla. Ellin diagnoosi oli todennäköinen maksashuntti ja pennun kannalta paras ratkaisu oli eutanasia. Pennulle annoin nimeksi Leaf-Field´s Stairway to Heaven.

Muut pennut kasvavat mukavasti ja nyt odotellaan silmien avautumista.


Kiila, Santtu, Calle, Viira ja Veera ulkoilemassa ruoan jälkeen.


Narttupentu 12 vrk

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Pennut syntyneet 9.6.18

Veeralle ja Pablolle syntyi 5 trikki narttua ja yksi trikki uros. Äiti ja pennut voivat hyvin. Synnytys oli nopea ja helppo, kätilöille jäi lähinnä seuraamisen vaiva ja ulkoilutus. Kaikki pennut syntyivät kalvoissa ja hienosti ensikertalainen haltsasi homman. 

Nyt vaan odotellaan, että pennut syö, kasvaa ja voi hyvin.